Talven Intian kiipeilyreissun lisäksi opinnoista aukesi hyvä sauma huhtikuulle ja pääsin viettämään kuukauden Ranskan Fontainebleaussa. Boulderoinnin synnyinkehto ei lajin harrastajille juuri esittelyjä kaipaa, mutta pieniä majoitusvinkkejä on kuitenkin tarjoiltavana.

Fontainebleaun asema. Photo by Conrad Piper-Ruth

Reissu alkoi yöllisen pakkaamisen siivittämänä täpärän hätäisellä aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ehdin kuitenkin lennolle ja matka jatkui Frankfurtin kautta Pariisiin. Pienen junailun jälkeen löysin Fontainebleaun asemalta Intiassa tapaamani norjalaiset, joiden kämppään pääsin muutamaksi yöksi asumaan. (Ile-de-France -alueella reittiopas auttaa melkoisesti julkisilla pelatessa. www.ratap.fr )

Beatle Juice 7a+. Photo by Conrad Piper-Ruth

Kiipeily lähti reippaasti käyntiin. Kolmantena päivänä pääsin vihdoin unelmalinjani, Sale Gossen, kimppuun. Ilmassa oli pientä junnumaista hätäilyä ja olkapää rusahti pahemman kerran illan hämärtyessä. Seuraavat kolme päivää kuluivat itku kurkussa muiden kiipeilyä katsellessa. Veryttelin ahkerasti ja noin kolmen lepopäivän jälkeen palasin hissukseen kiville. Olkapää vihottelee edelleen, mutta kummakyllä kiipeily luonnistui yllättävän hyvin. Taas kerran karu osoitus siitä, ettei välttämättä heti tarvitse tempoa täysillä.

Majoituksesta

Yksityishenkilöiden vuokraamat asunnot (gitê) ovat, varsinkin isolla porukalla, suht edullinen ja taatusti miellyttävä tapa majoittua. Fontainebleaussa on hyvin vaikea vietellä kiipeilyreissua ilman autoa ja jouduinkin matkaseurani kanssa luottamaan vuokra-autoon. Vuokra tietenkin lisää kustannuksia melkoisesti, joten suunnitelmiemme mukaisesti asustelimme reissun teltassa.

Lähimailta löytyy useita telttailualueita. Hinta-laatusuhteeltaan parhaaksi osoittautui Camping Les Prés mukavilla välimatkoilla ja kiipeilijähenkisillä asiakkailla. Hinta yöltä oli 4€ paikkeilla.

Parhaaksi budjettivaihtoehdoksi osoittautui kuitenkin Hippodromen ilmainen leirintäalue. Tulenteosta huhuttiin rapsahtavan 300€ sakko (ei näkynyt) ja juoksevaa vettä ei ole aivan lähellä. Loisto paikka (eli ilmainen) eikä liian kaukana kivistä.

View Larger Map

Lähin kaivo löytyy täältä:

View Larger Map

Haaverista huolimatta kiipeily oli juurikin niin hyvää kuin se Fontsussa on. Kelien puolesta oli loistavaa, keskipäivällä jopa liian lämmintä aurinkoisille slouppereille. Henkilökohtasia greidienkkoja ei tullut paukuteltua, mutta se on melkoisen toisarvoista. 7a:n reitit taipuivat kuitenkin nopeammin kuin ennen, mikä lämmitti mieltä. Taisipa jokaisena kiipeilypäivänä tulla kiivettyä vähintään yksi seiska. Vaikeimmaksi reitiksi jäi Drei Zinnenissä sijaitseva mahtava pokettihässäkkä Diversion assis 7b.

Diversion assis 7b. Photo by Conrad Piper-Ruth

Kiipeilyn ohella matkakuumetta jäi lietsomaan huoleton elämänrytmi ja aina yhtä vastaanottavainen kiipeilijäyhteisö. Hyviä tyyppejä tuntuu löytyvän loputtomasti. Suomessakin ulkokelit ovat vauhdissa, joten kesän kiipeilyjä ja seuraavia reissuja odotellen!

Aamutunnelmia leiristä. Photo by Conrad Piper-Ruth

ps. loistava kiipeilylyhäri jota kuvattiin Fontsussa samaan aikaan

Simple Reasons – A bouldering short from Haroun Souirji on Vimeo.

Uuden, huipuksi itsensä julistaneen, yliopistoni aiheiuttama keskustelu on vellonut vuolaana jo pitkään ja aiheuttanut kannanottoja ja tunnemyrskyjä laidasta laitaan. On siis aika tarjota omat 5¢.

Uuden yliopistolain myötä yliopistojen rahoitusrakenne ja hallinto on muuttunut. Suurin osa rahoituksesta tulee opetusministeriöltä, mutta yliopistoilla on myös mahdollisuus hankkia ulkopuolista rahoitusta. Valtion rahoitus perustuu edelleen määrään (valmistuneisiin) eikä laatuun, mikä on taas aivan oma lukunsa putkitutkintoon ja akateemiseen kypsyyteen kasvamiseen liittyvässä keskustelussa.

Rahoitusuudistus on tietenkin aiheuttanut pelkoa perustutkimuksen laadusta ja yritysten intressien perässä juoksemisesta. Hallituksiin on mahdollista ottaa jäseniä yliopistohenkilökunnan ulkopuolelta. Muunmuassa Jorma Ollilalla ja Matti Alahuhdalla (kaksi Suomen parasta yritysjohtajaa ikinä) on mahdollisuus osallistua yliopistojen päätösentekoon.

Aaltoyliopiston myötä on oman subjektiivisen kokemuksen perusteella syntynyt valtava ilmapiirimuutos. Opetuksen parantamiseen ja siihen panostamiseen liittyvä keskustelu tulee vastaan tuon tuosta. Ajatus opiskelijan tuomisesta aidosti osaksi tiedeyhteisöä on äärimmäisen elähdyttävä ja sitouttava. Omaan opiskelumotivaatioon on merkittävästi vaikuttanut jo pelkät pyrkimykset opetuksen parantamiseen. Henkilökunnan pyrkiessä aktiivisesti minun opetukseni parantamiseen, velvollisuudentuntoni omaa opiskelua kohtaan on kasvanut. Jotta ei menisi helmet sioille.

Mitkä ovat uuden yliopiston synergiaedut? Millä rahkeilla huippuyliopistolupausta lähdetään toteuttamaan? Yliopiston laatu määräytyy henkilökunnan perusteella. Johtava opetus vetää tulevaisuuden tekijät puoleensa. Asijantuntijoille pitää olla mielkästä siirtyä yritysmaailmasta akateemiseen maailmaan. Aaltoyliopiston kolme kapea-alaista korkekoulua eivä tarjoa suoranaisia etuja kurssitajonnan tai tutkintorakenteiden osalta, mutta keskitetty hallinto ja imago sekä taloudelliset resurssit auttavat vetämään alan kärkeä opetuksen pariin.

Aaltoyliopistolla on kampuksia Helsingssä, Lahdessa ja Mikkelisä. Mikkelissä on Aaltoyliopiston Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampus, kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö. Kansainvälisen, Mikkelissä WFT? Yliopistouudistuksella ja hallinnon keskittämisellä on myös vastavoimana Suomen alueellistamispolitiikka.

Yliopiston tulee tarjota yhteiskunnallisa ja pohtivaa opetusta oman alan osaamisen lisäksi. Opetus tarjoaa perusteet ja opettaa ajattelemaan kriittisesti maahdollistaen ja kannustaen myöhempiin suuriin tekoihin. Perustutkimukseen ei tuota uutta, vaan mahdollistaa uuden tuottamisen tulevaisuudessa.

Raha on ensiarvoisen tärkeää korkeakouluopetuksen parantamisessa. Yliopistouudistus, ja Aallon tapauksessa uusi yliopistorakenne, tarjoaa mahdollisuudet uuden toteuttamiseen. Perustutkimuksesta ja yliopistojen riippumattomuudesta ollaan aiheellisesti huolissaan. Perustutkimus on Suomessa jo valmiiksi suppealla pohjalla. Henkilökohtaisesti Alltoyliopisto on tarjonnut positiivista muutosta jo pelkän ilmapiirin kautta ja toivottavasti myös opetukseen tulee sitä ameriikan meininkiä. Tutkintorakenteiden muutoksesta on myös tullut lupauksia fiksumpaan suuntaan. Myös ihan henkilökohtaisesti kysyttynä. Odotukseni yliopistostani ovat kovat, mutta silti luottavaiset. Ainakin superrehtori Tuula Teeri on minut vakuuttanut.

Mikä varmistaa perustutkimuksen laadun ja yliopistojen riippumattomuuden tulevaisuudessa? Aaltoyliopisto ja teekkarit ovat päätöksissä hyötyjien puolella. Entä itsensä sorretuksi kokeet tahot? Valtion tuki pysyy kuitenkin ennallan, vaikka uusia rahoituskanavia tulee.

Tutun mallin mukaan webin käyttäjistä prosentti tuottaa sisältöä, yhdeksän jakaa sitä ja viimeiset yhdeksänkymmentä seuraavat vierestä. Blogiteksti sosiaalisen median väsymyksestä sai myös minut pohtimaan omaa sudettani eri vuorovaikutuskanaviin.

Sosiaalisen median työkaluista olen käyttänyt lähinnä facebookkia pysyäkseni yhteyksissä tuttuihin sekä eri syötteenlukuohjelmia ja social bookmarking -sivustoja. Unohtamatta myöskään keskustelupalstoja ja IRCiä. Tarvittavat kontaktit on tullut pidettyä yllä varmastikin jo matkapuhelimen hankkimisen myötä. Miksi kuitenkin uudet palvelut nousevat jatkuvasti verkostoitumisen standardeiksi ja miksi niistä on niin vaikea pysyä poissa? Mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa?

Twitteristä valitsin aikoinaan pysyä poissa. En kokoenut sen tarjoamille palveluille minkäänlaista erillistä tarvetta. Share and discover what’s happening right now -lupaus hoituisi myös muilla menetelmillä. En vieläkään ole löytänyt tarvetta 140 sanan päiviysten seuraamiselle ja jakamiselle, mutta jatkuvasa informaatiovirrassa seilaaminen on vaan mielettömän hauskaa. Luulin taas yhden uuden kanavan vain lisäävän omaa information taakkaa, mutta jatkuva päivitysten virta jopa vähentää ahdistusta. Asian jäädessä huomaamataa, on se jäänyt myös monelta muulta, eikä siis voi olla vaivan arvoinen.

Jatkuva omien asioiden jakaminen julkaisukynnysta madaltaneen internetin kautta on sukupolviemme itserakkauden ja minäkeskeisyyden suurinta juhlaa. Sosiaalinen media on itserakkaille paskiaisille. Noh, onhan se ehkä niinkin. Kun opin lapsena solmimaan kengännauhat, hienointa onnistumisessa oli kuitenkin kokemuksen jakaminen vanhempien kanssa. Nyt onnistumiset, kokemukset, ajatukset on helppo jakaa entistä suuremman yhteisön kanssa. Näihin kanaviin liittyy myös muiden käyttäjien kokemusten ja tarinoiden myötäeläminen. Ei siis niin itsekeskeistäkään. Kirjoittaminen on hyvä tapa jäsentää lennokkaat ajatukset selkeämmiksi kokonaisuuksiksi, joten miksipä ei.

Vilskettää riittää ja CPS pukkaa pahasti päälle, joten miksei siis yhtä projektia lisää.

Pyörittelen tässä blogissa omaan elämääni ja kiinostuksenkohteisiini liittyviä asioita sekä toivottavasti enenemissä määrin opiskelujeni kautta nousevia kysymyksiä. Mediatekniikaa, yhteisöllistä mediaa ja muita jo miltei (mutta ei aivan) läpikotaisin kohkattuja termejä.